Seuraavassa pohdiskelen kulttuurivetoisen kaupunkiuudistuksen teoriaa ja käytäntöä Manchesterin näkökulmasta. Mitä kuuluu maailman ensimmäiselle teollisuuskaupungille yli 200 vuotta teollisen vallankumouksen jälkeen? Millainen on "workshop of the world" nyt? Miksi sumun ja savun pääkaupunki puhuu kulttuurista?
Manchesterin perustivat roomalaiset vuonna 79. Se oli linnoitus- ja kauppapaikka, ja tiukasti yhteydessä pohjois-Englannin roomalaiseen talous- ja kulttuuriverkostoon, jonka tärkeitä solmuja olivat Peak Districtin lyijykaivokset, Buxtonin kylpylä - pohjoinen Bath - sekä Chesterin roomalainen satama, jonka kautta alue sai viinin ja oliiviöljyn.
Sittemmin tienoota ovat asuttaneet niin saksit kuin viikingit. Keskiajalla Manchester oli kirkollinen ja kaupallinen keskus; siellä on edelleen pystyssä ja (uudis)käytössä Euroopan vanhin julkinen kirjasto, vuonna 1452 avattu Chetham's Library. Mutta ei uudeksi kääntyvän keskiajan Manchester ollut millään tavalla erityinen, melko idyllinen peltojen ympäröimä englantilainen kaupunki vain.
Teollinen vallankumous muutti kaiken. Toimittaja-kirjailija Paul Driver kirjoittaa seuraavasti:
...with cheap coal from Worsley putting paid to water power and later linking Manchester with the Mersey and Liverpool by way of prefiguring the ship canal and the first Boulton and Watt steam engines being installed in a Warrington cotton mill in 1787 they multiplied all right the industrial revolution happened Manchester became the shock city of the age...
Miksi juuri Manchester? Miksi sikäläisten tehtaiden puuvillakankaat hallitsivat maailmanmarkkinoita kun muualla oli vielä tuskin kuultu sanaa "tehdas"? Miksi juuri siellä keksittiin yhdistää höyrykone kehruukoneeseen? Miksi taidettiin siirtyä villasta puuvillaan?
Muutama seikka on tiedossa: Penniinien länsirinteiden kostea ilmasto on puuvillan käsittelyyn sopiva. Kaupungissa ei ollut voimakkaita kiltoja, joiden säännöt olisivat rajoittaneet teollisuuden laajentamista tai ulkopuolisten muuttoa. Vesivoimaa oli tarjolla, samoin hiiltä vuonna 1762 valmistuneen Bridgewaterin kanavan kautta. Toisaalta moni muu paikka oli yhtä suotuisa, ainakin melkein. Manchester on paljolti sattuma, lumipalloefekti, VHS vastaan Beta.
Lontoon aristokratian selän takana, infrastruktuurien, innovaatioden ja ihmisten yhteenkerääntymisen tuloksena syntyi - teollinen, urbaani kapitalismi. Muutaman vuosikymmenen ahnaassa tilassa Manchester määritteli tämän taloudellisen ja sosiaalisen prosessin ehdot, muodot ja seuraukset. Isänsä tehdasta valvomaan lähetetty nuori Friedrich Engels kirjoitti kirjansa The Condition of the Working Class in England (1845) juuri Manchesteristä käsin. Manchester oli chartistien ja myöhemmin suffragettien sydänmaata.
Vuonna 1853 Manchesterin kymmenen hallintopiiriä muodostivat maailman suurimman teollisen keskittymän. Kiitävän hetken Manchester oli ainoa tehokas ja moderni tuotantokone koko muuten vielä esimodernissa maailmassa. Se oli kvanttiloikka, 1800-luvun Pearl River Delta.
Puuvillateollisuus kuihtui Manchesterissä 1900-luvun alkupuolella siirtomaajärjestelmän heikentymisen sekä teknisen kilpailuedun katoamisen takia. Manchster oli kuitenkin suuri teollinen klusteri, joka pystyi ylläpitämään kasvua vielä maailmansodan jälkeen 1950-luvulla. Manchesterissä tuotettiin mm. lentokoneita, vetureita, autoja ja kemikaaleja. Myös tietokone on manchesteriläinen keksintö, ja Turingin testistä tunnettu Alan Turing opetti ja työskenteli Manchesterissä.
1960-luvulla ja kiihtyen 1970-luvulla teollinen perusta kuitenkin rapautui. Viimeisen iskun antoi vuonna 1979 valtaan tulleen Margaret Thatcherin uusliberaali teollisuuspolitiikka. Salford Quays'n satama, sisämaasijainnistaan huolimatta Britannian neljänneksi suurin, tyhjentyi. Teolliset kaupunginosat hiljenivät.
Manchesterin tarina tuntuu siis olevan nousu ja tuho, uho ja laho. Vai onko sittenkään? - Manchester on vaikeuksissa, tyhjä ja raunio, mutta ei pelkästään sitä. Paul Driver jatkaa:
...imagine being able to loiter alongside the Rochdale Canal as now you may hard by the new designer bars and the gay village with its fiercely fashionable discothèques catering to a student population derived from at least four universities and the largest in the country a statistic which rather explains the rise of Madchester augured by the Smiths and their lead singer Morrissey and Happy Mondays epitomized by Factory Records...
Pinnimmaisimmin nyky-Manchester on nuoruutta, musiikkia, yö. Kaupunki on siirtynyt tuottamisesta kuluttamiseen, käyttöarvoista näyttöarvoihin."Dress to impress."
Kuuluisan klubin Haciendan sulkeminen 1997 on hieman viilentänyt Manchesterin house-mainetta, mutta City Lifen sivuilta voi edellen laskea vaikuttavat 82 tanssiklubia, joista suosituimmilla on useita viikottaisia klubi-iltoja. Music Boxin bassot jytkyttävät sisäelimiä; tuhansien hiki tippuu katosta kuin sademetsässä. Paikallisen Granada-TV:n sarja "Bob and Rose" syksyllä 2001 aiheutti toiveikkaiden naisten ryntäyksen Gay Villagen eksklusiivisiin klubeihin, joissa esillä ovat paljaat ruumiit ja paljaat huumeet.
Rajua, identiteettejä sekoittelevaa, leikkisää ja omintakeistakin, mutta missään tapauksessa Manchester vuonna 2001 ei ole maailmaa muuttava dynamo. Saman hikisen yön voi hieman eri maustein viettää tuhannessa ja yhdessä maailman kaupungissa. Hypestä huolimatta kaupungista - sittenkin - puuttuu vibe. Manchester on pisteitä, hetkiä, kaupunkikulttuurin tähdistö.
Tahtoen ja tahtomattaan Manchesterin identiteetin ydin ja myös reaalisen muutoksen voimatekijät ovat siirtyneet teollisuudesta kulttuuriin. Juuri siksi se on kiinnostava paikka pohtia kulttuurivetoista kaupunkiuudistusta.
Kaupunkiuudistuksen yhteydessä kulttuuri ymmärretään Britanniassa lähinnä kahdella tavalla. Ensiksi se on uusi (tai uudelleen löydetty) talouden sektori. Puhutaan kulttuuriteollisuudesta (cultural industries), kulttuuritaloudesta (cultural economy) tai kulttuurintuotannosta (cultural production), ja keskitytään miettimään kulttuurialan tuottamia tuloja ja sen synnyttämiä työpaikkoja. Manchesterissä virallisten tilastojen mukaan kulttuurialan työpaikkoja on 1-2 % kaikista. Eräiden haastattelutulosten mukaan osuus on selvästi suurempi, jopa kolminkertainen (MIPC, 1999).
Tässä esityksessä ei ole tarpeen mennä kulttuurisektorin talousvaikutusten arvioinnin tilastollisiin hankaluuksiin. Rittää sanoa, että vaikutuksia on ja ala lienee hieman nopeammin kasvava kuin talous keskimäärin, mutta että se silti on pienehkö talouden sektori. Hyvin paljon riippuu siitä, miten kulttuuri ja kulttuuritoimijat määritellään. MIPC, jossa olin vierailevana tutkijana vuoden 2001, on yrittänyt päästä lukujen taakse mm. selvittämällä kulttuurialalla työskentelevien asumistoiveita ja -paikkoja, mutta näistäkään tutkimuksista ei ole helppo tehdä sitovia päätelmiä.
Toinen, ja erityisesti kaupunkisuunnittelun kannalta kiinnostava, tapa ajatella kulttuuria on kaupungin tuntu, katukulttuuri tai -elämä. On kiinnostavaa mutta samalla miltei huvittavaa, että Manchesterissä käydään keskustelua kaupungin "eurooppalaisuudesta", aivan niin kuin Helsingissä. Amsterdam, Barcelona ja Milano ovat malleja, joihin Manchesteriä verrataan ja joita kohti pyritään. "Workshop of the World" on nyt "Barcelona of the Mist".
Manchester on paljon luontevammin ja juurevammin esimerkikis urheilukaupunki, Cityn ja Unitedin kotipaikka, kuin eurooppalainen kulttuurikaupunki. Toki urheiluakin käytetään uudistusten veturina (ja myös urheilua voi ajatella kulttuurina tai kulttuurisesti). Erityisesti suurkisat ja niiden pelkkä hakeminen tuloksesta riippumatta, ovat olleet tärkeä kaupunkipoliittinen keino. Manchesterin olympiahakemukset eivät ole menestyneet, mutta tänä kesänä 2002 kaupungissa on Kansainyhteisön kisat, joita varten on tehty suuri uusi urheilualue Itä-Manchesterin joutomaille ja josta toivotaan uutta ruisketta kaupungin maineen kohottaniseen.
Vaikeuksista huolimatta eurooppalainen katukulttuuri on tavoite. Lähtökohta on vaikea. Brittiläinen kaupunkirakenne on selvästi täkäläistä amerikkalaisempi. Keskustassa ei perinteisesti asuta, ja vihreät esikaupungit ovat vanha ja vakiintunut asumamuoto. Niin Lontoon City kuin Manchesterin ydinkeskusta ovat tylyjen toimistotalojen ja liituraitaan sonnustautuneiden miesten spesifi reviiri.
Melko yllättävää on, että keskustasta katsottuna Manchester tuntuu pienemmältä kuin Helsinki. Mietin paljon, mistä tämä johtuu. Ainakin keskustan suhteellinen merkitys seudulla on pienempi kuin täällä, käyttäjiä on siis vähemmän tai ehkä suunnilleen saman verran. Toiseksi käytön ajalliset vaihtelut ovat jyrkät. Lauantaina ostosaikaan Commercial Streetillä on ruuhka mutta jo klo 18 paikka on hiljainen: keskustakin on kuin kylä samalla tavalla kuin esikaupunkien vanhojen maalaiskylien juurille kasvaneet alakeskukset. Toiseksi Helsinkiä leimaa suurisuuntainen, Engelin peruja oleva katu- ja tilarakenne. Kaupungilla on kokoa ja kaduilla mittaa talojen koosta ja väkimäärästä riippumatta. Manchester on sokkeloisempi, ja suuret kadut ja bulevardit puuttuvat kokonaan. Keskusta on porvarillinen sanan monissa mielissä.
***
Henri Lefebvren sosiaalisen tilan käsitteellistystä mukaillen voisi sanoa, että kulttuuri kaupungin uudistamisen osana tai veturina voi toimia kolmella eri tavalla.
1. Tilastojen kulttuuri, kovat faktat (cultural economy)
Kävijämäärät
Talousvaikutukset
Työpaikat
2. Eletty kaupunkikulttuuri (urbanism)
kaupungin tuntu
"vibe", katuelämä
design, julkinen tila
Näillä on vaikutuksensa mielikuviin kaupungista:
3. Kaupungin imago
onko manchester "eurooppalainen"?
gangland vs. gaychester
Kulttuurinen lähestymistapa on holistinen, mikä lienee sen suurin arvo ja voima. Niin kulttuuriteollisuus kuin kaupungin urbaani tuntu ovat monitahoisia, monista pienistä toisiinsa liittyvistä tekijöistä ja ilmiöistä koostuvia. Vibe vaikuttaa imagoon, ja ainakin oletetusti kulttuuriväki, ihmiset ja heidän mukanaan kulkeva raha ja taito, hakeutuu paikkoihin joilla on mainetta ja joissa on myös oikeasti hyvä olla. Kiinnostavat ihmiset puolestaan vaikuttavat katukuvaan ja kaupungin tunnelmaan. Tavoitteena on positiivinen kierre.
Seuraavaksi esittelen muutaman konkreetin tapauksen, siitä miten kulttuuri on lopulta tulkkiutunut kaupunkisuunnittelussa ja -projekteissa. Keskityn Hulmeen, Northern Quarteriin, Castlefieldsiin ja kaupungin keskustaan. Kaupunginosat ovat erilaiset ja myös kaupunkiuudistuksen toimintatavat poikkeavat paljon.
Keskustassa toimi 1988-96 suoraan Britannian keskushallinnolle vastuussa oleva Central Manchester Development Corporation, Britannian ainoa keskusta-alueen UDC. Sen tähtäimessä oli keskustan taloudellisen vetovoiman lisääminen ja koko Manchesterin seudun painoarvon kasvattaminen. GMDC on rakentanut asuntoja ja toimistotilaa sekä korjannut rakennusperintöä. Castlefieldsin kanavaympäristössä oleva Heritage Park ja konserttitalo Bridgewater Hall olivat GMDC:n vetämiä hankkeita.
IRA:n pommi vuonna 1996 antoi keskustan kehittämiselle uuden suunnan. Suuri osa ydinkeskustaa raunioitui. Hyvin nopeasti järjestetiin kilpailu, jonka tuloksena syntyi "eurooppalaista" katutilaa ja designia sekä suuria lippulaivahankkeita yhdistävä strategia. Nyt valmiina ovat Urbis, taidemuseon laajennus, Printworks sekä monet muut kokonaan kaupalliset suurhankkeet.
Hulme keskustan eteläpuolella on erikoinen toisiaan seuraavien uudistusten koekenttä.
Alue oli teollisen Manchesterin tihein ja kenties pahamaineisin. 1930-luvulla Hulmessa oli 130 000 asukasta. Vuonna 1934 siitä tehtiin ns. Clearance Area, mutta vasta sodan jälkeen muutos lähti käyntiin. 1960-luvulla koko kaupunginosa jyrättiin maan tasalle, ja tilalle rakennettiin modernististen ihanteiden mukainen uudiskaupunki. Stretford Road, joka oli Manchesterin tärkein kauppa- ja huvittelukatu ydinkeskustan ulkopuolella, katkaistiin 1965. Kaupunkiuudistuksen maamerkki oli neljän kaarevan jättirakennuksen muodostama Hulme Crescent. 1960-luvun lopulla asukkaita oli jäljellä 12 000.
Reilut 10 vuotta myöhemmin tyytymättömyys sekä sosiaalisesti että teknisesti epäonnistuneeseen uuteen alueeseen oli niin suurta että kaupunki päätti siirtää kaikki lapsiperheet pois. Se oli lopullinen kuolinisku Hulmen työläisidentiteetille. Tilalle tuli lapsettomia pareja ja etenkin opiskelijoita (Smart 1994), ja vähitellen Hulmesta tuli vaihtoehtoisen elämän tyyssija. Sen uutta kulttuuria leimasivat punk ja anarkia, ja eräässä mielessä Hulmen merkitys koko Manchesterin kannalta tärkeänä innovaatiolähteenä palautui.
Seuraava uudistusaalto, Hulme City Challenge -ohjelma, toimi 1992-97. Julkis-yksityisen kehittämisryhmän tavoitteena oli luoda uudelleen urbaani Hulme. Keinot olivat hyvää tarkoittava valikoima Jane Jacobsin ja Christoffer Alexanderin oppeja: katutilan merkitys, käyttöjen sekoittaminen, asukastiheys, luontevat yhteydet keskustaan ja muille naapurialueille (permeability) ja pyrkimys tukea paikallisyhteisöä. Työn tulokset näyttävät kuitenkin vähemmän onnistuneilta. Uusi Hulme on hiljainen ja sisäsiisti. Uusilla keinoilla ei ole syntynyt kaupunkia vaan esikaupunkia, ja jälleen kerran paikalla ollut kulttuuri on pyyhitty pois. Lisäksi uusimmat toimistopuisto- ja supermarketprojektit ovat suoraan aiemmille tavoitteille vastakkaisia. (www.corporatewatch.org)
Myös Northern Quarter on ydinkeskustan reunaa. Se on pienteollisuuden ja kaupan leimaamaa perinteistä, tiheää kaupunkia. Northern Quarter on Manchesterin kulttuuriteollisuuden yksi tärkeä keskittymä. Perinteiset, nyt paljolti maahanmuuttajien omistamat, tekstiilifirmat elävät rinnan uuden musiikin, vaihtoehtoisen kaupan ja vilkkaan yöelämän kanssa.
Entinen tavaratalo Affleck's Palace on nyt kiiltelevän muovinen hiphop -emporium; Oldham Street on aidosti kiinnostava musiikki-, baari- ja levykauppakatu. Uusia kulttuurimuotoja veturina käyttävä uudistus näyttää toimivan, ja alueelle ovat viime aikoina tulleet myös suosion varmat merkit, kalliit loft-asunnot. Tärkeä aloitteentekijä on ollut uusia tuulia vainuava kiinteistökehittäjä Urban Splash.
Nykyinen elämä ei riitä täyttämään teollisen Manchesterin rankoa. Kaupunki on fragmentteja, pisteitä, paloja, tyhjien tehtaiden strobontäyteisiä kellareita, tyhjiä tontteja, tyhjiä kaupunginosia.
Hitaasti kaupunki syö itsensä, muuttuu muuksi omien jäänteidensä kautta. Manchester on rakennuksia, projekteja, aloitteita, kisahakemuksia, tulkintoja, elämäntyylejä, vahvalla kynällä rajattuja identiteettejä. Manchester on Curry Mile, Chinatown, Gay Village, Northern Quarter, Ancoats, Castlefields, Hulme, köyhä Moss Side, vauras Didsbury. Se on Host City, Madchester, gangland, United vs. City... Ajassa ja tilassa väliin jäävä, suurin osa, on arkista. Manchester on konstailematon, suora, arkinen. Se on kaupunki jossa viihtyy, hyvinkin, mutta jota ei jää syvästi kaipaamaan.
Menestyneet esimerkit kulttuurisesta lähestymistavasta viittaavat herkkyyden ja varovaisuuden merkitykseen. Parhaimmillaan kultturivetoinen kaupunkiuudistus on lähellä koettua kaupunkia, lähellä ihmisiä ja kaupungin monia toimijoita. Se lähtee kaupunki-ilmiöiden tulkinnasta, ja etenee askel askelelta, kuin kaupunki itse. Kulttuurivetoinen strategia sekoittaa näkymättömiä toimia, kuten toimijaverkostojen tukeminen, koulutus, informaation kerääminen, ja näkyviä kaupunkisuunnittelun, kaupunkitaiteen ja miksei myös markkinoinnin keinoja.
Suuret hankkeet, joita on Manchesterissä pitkä liuta Lowry Centrestä Libeskindin sotamuseoon, Ian Simpsonin Urbiksesta Arupin Kansainyhteisöjen stadioniin, tuntuvat aina olevan riskejä, suorastaan heittoja. Kahden teatterin ja taidemuseon rento Lowry Centre Salford Quays'llä on suosittu, mutta keskustan multiplexit tappavat toisiaan. Suuret hankkeet johtavat harvoin orgaaniseen ja itseään ylläpitävään uudistumiseen. Muutos on usein hidasta, ja halu pusertaa ulos nopeasti näkyviä suuria hankkeita keikauttaa vaa'an helposti kulttuurista standardeihin, paikan erityispiirteistä yleisiin malleihin. - Laboratorio Hulme on esimerkki hyvästä ja pahasta. Positiivinen kierre on mahdollinen mutta ilmassa on aina turbulensseja.
Driver, Paul (1996). Manchester Pieces. Picador.
Haslam, Dave (1999). Manchester, England. The story of the pop cult city. Lontoo: Fourth Estate.
MIPC (1999?). The Cultural Production Sector in Manchester. Research and Strategy. (Final report)
Rudlin, David & al. (1994). Smart. A review of cultural and artistic activity in Hulme. (Final report)
Urban Cultures and Ppartnerships (1992). Manchester First: How to Become a Cultured City. An Arts and Cultural Strategy for Manchester. (Final report)